Friday, September 27, 2013

many faces of personal style


Aina puhutaan siitä oman tyylin löytämisestä. Semmoisesta, jossa tuntee olonsa mukavaksi, ja joka sopii itselle ja omaan persoonaan kuin nenä päähän. Minäkin olen sen oman tyylini jo aikaa siten löytänyt, mutta en vain sitä yhtä tyyliä vaan useamman. Jakautunut tyylipersoonallisuushäiriö?

Rakastan kauniita korkeita korkoja ja skarppeja leikkauksia, naisellisia yläosia ja ylellisiä laukkuja. Toisaalta taas viihdyn oikein mainiosti myös bikerbootseissa, rikkinäisissä farkuissa ja rennoissa yläosissa. Suuri rakkauteni boheemi hippityyli taas nostaa päätään varsinkin kesäisin. Tosin nyt myös tänä syksynä minulla on suuri palo pukeutua Minnetonkan mokkasiineihin, etnisiin kuoseihin, liian isoihin neuletakkeihin ja 70-luvun vintagepaitoihin. Ja on myös päiviä, jolloin kiskon kaikista mieluiten jalkaani Converset ja päälleni hupparin. Ehkä en sitten kuitenkaan ole löytänyt omaa tyyliäni? Tai sitten on olemassa se punainen lanka, joka kantaa läpi jokaisen eri tyylilajin - tehden niistä omani.

Onko sinulla se yksi, oma tyyli, vai vaihteletko fiiliksen mukaan kuten minä?

//There is always the phrase "finding your personal style". The one style, that you feel comfortable in, and that suits you and your personality. I have found my own personal style long ago, but not just one style. Bipolar style disorder?

I love high heels, sharp tailoring, feminine blouses and luxury bags. On the other hand, if also feel really comfortable in biker boots, ripped jeans and laid-back tops. My great bit love, the bohemian hippy style, rises every spring and summer. And right now, all I want to wear is pair of Minnetonka moccasins, ethnic patterns, oversized cardigans and 70s vintage blouses. There are also days when I put on my Converse sneakers and a hoodie. Maybe I haven't found my personal style after all. Or maybe there is the one golden rule, that carries through on each different style - making them to look my own. Do you have your one, personal style, or do you change your style like me?


links to original images on my pinterest board

14 comments:

  1. Taidan olla vähän samanlainen pukeutuja kuin säkin, mullakin tyylit vaihtelee fiiliksen mukaan. En todellakaan voisi lokeroida tyyliäni mihinkään yhteen lokeroon, on niin paljon kaikkea kivaa olemassa :)

    ReplyDelete
  2. Toinen tyylipersoonallisuushäiriöinen täällä hei! Olen luovuttanut oman tyylin "löytymisen" suhteen jo kauan sitten. Toisaalta taas, ehkä se oma tyyli on nykyisin sekoitus kaikkea elettyä elämää ja aikakausia, kaapista löytyy vivahteita niin nuoruusvuosien goottiajoilta kuin myös siitä vaiheesta, kun reilu parikymppisenä yritin kiivaasti aikuistua skarpilla toimistolookilla (onneksi se meni ohi, se aikuistuminen nimittäin ;) ) Boheemi hippityyli ja viehätys 60- ja 70-luvun vaatteisiin on säilynyt kautta linjan, ja sille vastapainona sitten taas myös rakkaus mustiin ja yksinkertaisiin, linjakkaisiin vaatteisiin. Ota tästä nyt selvää. Onneksi on ihan ok, ja jopa suositeltavaa!, määritellä itsensä ja tyylinsä uudelleen aina kun siihen kokee tarvetta, vaikka sitten joka aamu :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ainakaan käy pukeutuminen tylsäksi :)

      Delete
  3. Mun tyyli taitaa olla aika sekamelska. Mutta sen tiedän, että klassinen se ei ole, olen sen tainnut blogissanikin todeta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä aina välillä yritän jotain tosi klassista asukokonaisuutta, mutta en kyllä minäkään koe sitä oikein omakseni :)

      Delete
  4. Ihania kuvia, tosi inspiroivia! Musta tuntuu, että mullakin on toi tyylipersoonallisuushäiriö:D! Mut eikös pukeutumisessa olekkin tarkoituksena se, että voi ilmaista itseään ja eri fiiliksiä? Musta se on hauskaa, että voi toisena päivänä olla classy lady ja toisena vaikka punkkari, jos siltä tuntuu;).

    ReplyDelete
  5. Ai siis mikä oma tyyli? :D Minulla on tyylikausia, nyt on menossa kohtalaisen yksinkertainen tyyli, ei niin erikoinen vaan klassikko oikein mahdollisimman paljon karsittuna. Silti kaapissa on jokunen pitsipaita ja ties mitä kaikkea naisellista odottamassa, kyllä sekin kohta kolahtaa. Ja sitten taas, viimeksi eilen se oli ylisuuri neule ja farkut ja menoksi iltarientoihin. Näin minulla, kuvioiden kanssa en oikein osaa puljata, mutta muuten jakautunuttyylipersoona täällä myös!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo tyylikausi onkin hyvä ilmaisu!

      Delete
  6. Kiva postaus ! Oma tyylini on kai lähinnä classy-rock, nyt olen myös innostunut minimalismista. Ehkä sitten kun olen (vielä ) vähän vanhempi pukeudun kokonaan mustiin ja valkoisiin tyylikkäästi leikattuihin laadukkaisiin vaatteisiin ja unohdan trendit kokonaan. Mutta täytyy tunnustaa että sisälläni on myös hieman blingblingiä ja olisin mielelläni ainakin silloin tällöin Just fabulous :D

    Rentoa sunnuntaita !

    Ps. Olisi kiva tehdä treffit ja mennä yhdessä shoppailemaan Isabel Marant pour H&M mallistoa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti treffit ja yhdessä shoppailemaan! Kivaa!

      Delete
  7. Olen niin hämmentynyt,etten tiedä mitä sanoisin...Eksyin tänne blogiin sattumalta ja heti kuvasi nähtyäsi tajusin että sinä olet s i n ä! Tiedätkö mä luin joskus kauan kauan,kauan sitten...voiko siitä olla jo kymmen vuotta (?) blogiasi. Se oli ihka ensimmäinen blogi mitkä koskaan milloinkaan luin. Viihdyin. Ja harmitti kun jossain elämän käänteissä hukkasin, ja kun löysin, olit jo lopettanut tai ehkä siirtynyt toisaalle. Mutta jäi mieleen, positiivisesti!

    kkk

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi että, luulen että olet nyt sekoittanut minut johonkin toiseen henkilöön. Olen bloggaillut vasta ihan muutaman vuoden.

      Delete

Thanks for your time!