Tuesday, July 8, 2014

new in // kelim carpet


Jotain uutta välillä kotiinkin - kauan haaveilemani kelim-matto löytyi vihdoin! Olen metsästänyt täydellistä yksilöä (ja kohtuullista hintaa) jo pidemmän aikaa, mutta aina joko maton kuosi tai hintalappu ei miellyttänyt. Vielä kun löytäisin juuri sen oikeanlaisen vanhan arkun sohvapöydäksi olisi kombo täydellinen. Tämmöiselle kärsimättömälle luonteelle tekee tosin melko tiukkaa metsästää näitä huippuyksilöitä vuositolkulla, kun yleensä kaikki pitää saada heti ja nyt. Ehkä tuo pieni neitonen on hieman kasvattanut kärsivällisyyttäni :)

Sitten olisi enää tuhat ja yksi kohdetta kotona, joiden väliaikaisratkaisut pitäisi vaihtaa pysyvimmiksi. Olivian takia kun on pitänyt tehdä yksi jos toinenkin kompromissi sisustusratkaisuissa. Pienet kätöset kun niin mielellään nappaisivat kaiken tasoilta ja hyllyiltä, ja tusseillakin on kiva piirrellä vaikka minne kun äiskän silmä välttää. Välillä katson kadehtien niiden sisustusbloggareiden koteja, joilla on samanikäisiä lapsia kotona. Miten heillä on aina niin siistiä, ja koriste-esineet saavat olla rauhassa? Ei suklaatahroja valkoisessa sohvassa, eikä sohvapöydältä kumoon kaadettuja kukkamaljakkoja. Ei korillista leluja ja leegoja pitkin olkkarin lattiaa, joihin iltahämärässä kompastuu ja astuu kipeästi päälle.

Jos haluaisin että meillä on koko ajan siistiä, saisin myös olla ihan koko ajan siivoamassa. Joten katson vähän sormien välistä, ja totean, että ehkä se pieni epäjärjestys taaperoperheessä ei ole niin kamala rikos. Siivota ehtii myöhemminkin, ja lapsi on pieni vain hetken.

Aurinkoista viikon jatkoa, ihanaa kun kesä on vihdoin täällä!

//Finally found the perfect kelim carpet to our living room!

10 comments:

  1. Oi kun se on kaunis! Jotenkin niin kovin sinun näköinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Dahlia, matto kyllä tuntui heti omalta!

      Delete
  2. Kaunis matto ja heti tuli mieleen samoin kuin Dahlialla että ihan sinun näköinen :)

    Ne sisustusbloggaajat kuvaa varmaan siivouspäivänä :D Sen muutamn kerran kun olen kotikuvia ottanut blogiin on täytynyt ensin siivota ja sitten pyytää lapsia olemaan istumatta sohvalle ym. ennenkuin olen kuvat ottanut . . . Kauhean vaivalloista. Meillä on muuten viekäkin koti huiskinhaiskin, niin ja ne lapset on jo teinejä. Legot on vaihtunu kynsilakkapulloihin ja pelijuttuihin, pizzalaatikoista puhumattakaan, niin ja hillitön kasa Converseja eteisessä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sara :)

      Toivotaan että kuvaavat siivouspäivänä, mä en kestä jos jollain lapsiperheessä on oikeasti koko ajan niin siistiä! Ou nou, olisit nyt sanonut että kyllä se sotku siitä helpottuu kun muksu kasvaa :)

      Delete
  3. Mistämistämistäistämistämistä?????? Ihan vastaavasta olen haaveillut!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä tilasin maton täältä http://www.carpetvista.fi
      Äiti on sieltä aiemmin tilannut, ja omakin tilaus sujui oikein hyvin. Tuli muutamassa päivässä kotiovelle, ja oli ihan tuotekuvauksen mukainen matto. Meidän matto on tuolta "lievä kakkoslaatu" -kategoriasta, joten sain sen sikahalvalla (95 e, maton koko 220 x 170 cm), se on ihan pikkuisen muotopuoli mutta eipä haittaa.

      Varoituksen sana: valikoimaa on niin hirveästi että valinnan vaikeus iskee :)

      Delete
    2. Joo, joskus olen muuten tuola vieraillut muttei ollut siihen hätään. Taidan mennä koluamaan uudestaan :)

      Delete
  4. Olen myös haaveillut kelim-matosta mutta ovat olleet niin hintavia, etten ole malttanut ostaa. Lisäksi meillä on kaksi isoa koiraa niin pelottaa minkä näköiseksi matto menee, kun koirat tuo sisälle pesusta huolimatta rapaa, hiekkaa ja kosteutta. Pitääpä kuitenkin käydä katsomassa tuo carpetvista, 95€ ei tunnu ihan pahalta hinnalta meidän koiratalouteen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos ei tosiaan lievä kakkoslaatu haittaa, niin tuolta kyllä löytyy melko edullisia mattoja! Itsekään en raaskinut niin hirveästi mattoon investoida, meillä kun tuo pikkuneiti pitää huolen että mattoa saa kyllä olla pyykkäämässä aina välillä :)

      Delete

Thanks for your time!