Friday, January 30, 2015

beauty alchemy // home made steam facial & moisturizing mask


Itselläni ainakin talvi tuppaa kuivattamaan kasvojen(kin) ihoa melkoisesti, ja pelkkä rasvaus ei aina riitä. Minä olen sen verran laiska juoksemaan kasvohoidoissa (ja pihi, höhöö), että silloin tällöin on ihan hyvä laittaa pystyyn kotikylpylä ja yrittää elvyttää talvi-ihoa. Tässä siis teillekin viikonlopuksi muutama ohje kotitekoiseen kasvohoitoon, jotka ole itse hyväksi havainnut. Laita siis muutama kynttilä palamaan, rentouttavaa musiikkia soimaan, ja vaikkapa lasi kuohuvaa käteen autenttista kylpylätunnlmaa tuomaan!



Aloita ensin kasvojen höyryttämisellä, niin saat ihohuokoset auki. Jos haluat tai on tarvetta, höyrytyksen jälkeen on paljon helpompi (varovaisesti!) puristella mustapäitä. Keitä kattilassa vettä, johon on lisätty yrttejä ja kasveja valintasi mukaan. Sillä ei ole väliä, ovatko ne tuoreita vai kuivattuja - tuoreista tietysti tulee parempi tuoksu. Voit myös lisätä muutaman tipan eteeristä öljyä lisää tuoksua tuomaan. Itse käytin kuivattua laventelia, minttua, kehäkukkaa sekä kamomillaa, sekä muutaman tipan eteeristä laventeliöljyä. Jos kaapista ei tällä kertaa löydy mitään mitä kattilaan laittaa, pelkkä vesi toimii ihan yhtä hyvin (paitsi ihanan tuoksun osalta).


Ota kattila pois levyltä, ja laita se pannunalusen päälle pöydälle. Laita kasvosi kattilan yläpuolelle ja tee pyyhkeestä "teltta" itsesi ja kattilan päälle niin höyry ei pääse karkaamaan. Kannattaa ehkä ihan pieni hetki odotella, jos höyry on liian kuumaa. Hengaile höyryteltassasi ainakin viisi minuuttia, rasvaisen ihon omaavat voivat tuplata ajan. Tämän jälkeen taputtele iho hellästi kuivaksi pehmeällä pyyhkeellä. Nyt voit hyökätä (varovaisesti!) mustapäiden kimppuun jos siltä tuntuu.

Seuraavaksi on kuorinnan aika. Kurkkaa vaikka aiemmin postaamieni sokerikuorinnan tai merisuolakuorinnan ohjeet, tai käytä jotain valmista kuorintavoidetta.


Kun kasvot on kuorittu samettisen pehmoisiksi, kokataan seuraavaksi kosteuttava kasvonaamio. Tarvitset omenan (1-2 viipaletta), luomujugurttia (maustamaton, noin 3 rkl), hunajaa (1/2 tl) ja oliiviöljyä (1/2 tl). Surauta blenderillä tai sauvasekottimella sileäksi massaksi, levitä kasvoille ja pese pois noin 10 minuutin kuluttua. Jugurtti, hunaja ja oliiviöljy pehmentävät ja kosteuttavat ihoa, omenasta ihosi saa tarvitsemiaan vitamiineja (A, B ja C) sekä antioksidantteja. Naamion ohje on aikoinaan napattu Free People'n blogista, sieltä löytyy paljon ihania ohjeita.

Itse teen kasvohoidon yleensä illalla, jolloin naamion jälkeen laitan kasvoille vielä kookosöljyä yöksi. Tätä ei ehkä kannata tehdä keskellä päivää, jos ei halua kuljeskella rasvaisella naamalla pitkin katuja :)


//Good way to pamper yourself is a home made spa moment, with steam facial and moisturizing mask. Create your steam facial with boiling water filled with herbs and flowers of your choice. Put a towel on your head, and place your head above the kettle (after removing it from the stove of course).  Steam your face for at least 5 minutes, and 10 minutes if you have oily skin. 

After steaming, you can use any facial scrub you have, or make one of these I have posted earlier (sugar scrub or sea salt scrub).

After the scrub, make this wonderful moisturizing mask. You only need natural yoghurt (3 table spoons), honey (1/2 tea spoon), olive oil (1/2 tea spoon) and apple (1-2 slices). Blend them all together nice and smooth with blender, and apply to your face. Leave it on for 10 minutes and rinse. The recipe for this mask is originally from Free People blog.

Last, add coconut oil to your face as your face cream. If you do this in the evening, the coconut oil will moisten your skin during the night, and you wake up all smooth and silky!

No comments:

Post a Comment

Thanks for your time!