Tuesday, April 7, 2015

easter vacay


Pääsiäisloma sitten tuli ja meni - neljään päivään mahtui paljon kaikenlaista kivaa puuhastelua! Perjantaina aamulla piipahdin Kaivarin Kanuunassa äitini kanssa viemässä ison kasan vaatteita myyntiin. Ja eihän sieltä tietenkään tyhjin käsin lähdetty pois. Löysin ihanan hatun ja pitkän kietaisuhameen yhteensä huimaan kahdentoista euron hintaan. Loppupäivä vietettiin ihan kotosalla lepäillen ja pääsiäismunia askarrellen. Tai lähinnä minä askartelin ja napero levitti pinkkiä glitterliimaa kaikkialle.

Muina päivinä oltiin sitten aktiivisempia ja kierreltiin pääkaupunkiseudun pääsiäistapahtumissa. Mukaan mahtui nukketeatteriesitystä talvipuutarhassa, lampaiden ja lammasvauvojen paijaamista sekä Haltialassa että Falkullassa, ja kohokohtana lapsosen ensimmäinen kerta ponin selässä. Ja sieltähän se tuli - äiti, mä haluan oman hevosen. Like mother like daughter :)

Maanantaina kävimme vielä alkuillasta Seurasaaressa oravia etsimässä, mukaan oli pakattu tietysti pähkinöitä kurreille. Pähkinöitä taisi tosin mennä enemmän Olivian suuhun, kun oravat loistivat poissaolollaan. Muutama pörröhäntä onneksi bongattiin, joten ihan turha reissu ei tullut. Jätettiin vielä lahjuksia metsäkeijuille ja muille metsänhengille kivien koloihin ja puiden juurille, ennen kuin suuntasimme kohti kotia.

Miten sinä vietit pääsiäistä?

//Some pictures of our easter vacay. 

4 comments:

  1. Aika lailla lorviessa meni pääsiäinen ;) kivat kirpparilöydöt :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lorviminen on ihan parasta myös :)
      Ja kiitos, olivat kyllä hyvin mieleiset löydöt!

      Delete

Thanks for your time!