Friday, July 17, 2015

greece photo diary // part two






Pääsimme reissulla onneksi sateista huolimatta vaeltamaan Kritsan kylän rotkoon, ja se oli ainakin minulle matkan kohokohta. Suurin osa matkasta oli jokseenkin helppokulkuista, tosin kiipeilyä se vaati silti melko paljon. Pahimpiin paikkoihin oli tehty kiipeilyä helpottamaan kahvoja ja ottimia, joten kokematonkin rotkovaeltaja onnistui mainiosti. Olimme liikkeellä jo aamulla aikaisin, eikä muita vaeltajia ollut paikalla ollenkaan, joten saimme matkata ylhäisessä yksinäisyydessämme.

Rotko ei ole mikään hurjan pitkä, joten tämmöiselle ensikertalaiselle se oli loistava. Pärjäsin myöskin hyvin ihan tavallisella varustuksella, lenkkarit kelpasivat hommaan varsin mainiosti vaelluskenkien puuttuessa. Matkan varrella ihailimme jylhiä maisemia ja haistelimme upeita luonnonyrttien tuoksuja. Rotko oli myöskin melkoinen luutarha, vuohien pääkalloja ja muita luun osia löytyi sieltä täältä. Kuvassa olevaa pääkalloa nostaessani jännitin, tuleeko sieltä lehtien alta mukana myös loput luurangosta :)

Suosittelen ehdottomasti sekä pientä idyllistä Kritsan kylää että rotkoa, jos matkasi suuntaa samoille suunnille! Rotko on sen verran pieni, että sinne ei tehdä mitään valmiita reissuja, mutta Kritsan kylään pääsee kätevästi Agios Nikolaoksesta paikallisbussilla 15 minuutissa. Kylästä tulee kävelyä rotkolle vajaa pari kilometriä.


Rotkosta kertyi mukaan tietysti kassilinen yrttejä, joilla maustoimme ruokaa ja haudutimme teeksi hotellilla. Huoneistomme tuoksuikin pari päivää ihan yrttikaupalta :)








Vielä olisi kuvia yhden postauksen verran, palataan siis myöhemminkin Kreikan tunnelmiin!

4 comments:

  1. Voi mitä ihania kuvia! Todella mieli lepäsi näitä katsellessa :)

    ReplyDelete
  2. Upeita kuvia ! Noi sandaalit on kivan näköisiä, olivatko edullisia ?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sara! Ne taisi olla muistaakseni kahdenkympin luokkaa. Itselleni en ostanut kun noita sandaaleita riittää, mutta Olivialle ostin yhden parin. Pinkillä värillä tietty :)

      Delete

Thanks for your time!